Muutaman sana englanninspringerspanielin liikunnasta

Liikkeet ovat englanninspringerspanielilla täysin omanlaisensa eli ominaisuus, joka erottaa sen toisista roduista. Omanlaisensa rotupiirteet ovat se asia, joiden säilymisestä tulisi jalostuksessa erityisesti huolehtia. Toki rodulla on muitakin vain sille tyypillisiä piirteitä, mutta liikkeistä sanotaan englanninspringerspanielin rotumääritelmässäkin, että ne ovat täysin omanlaisensa.

Englanninspringerspanielin tyypillinen liikunta on usean muun gundog-rodun kanssa siinä suhteessa samanlaista, että se on vaivatonta, vapaata, maatavoittavaa ja energiatehokasta. Tämä on tyypillistä monelle metsästyskoiraroduille ja liikkeet kuvataan näillä suhteellisen samalla tavalla rotumääritelmissä. Springerillä poikkeaa muista roduista on sen etuliike. Springeri heittää liikkeessä vapaasti eturaajan pitkälle suoraan eteen lavasta asti.

Oikein rakentuneet raajat mahdollistavat springerille tyypillisen liikkeen, jossa ilmenee joustavuus, ulottuvuus, tehokkuus ja maatavoittavuus. Luusto on vahva ja sopusuhtainen kokonaisuuteen nähden. Raajat ovat lihaksikkaat ja käpälät lyhytvarpaiset ja pyöreät sekä tiiviit (ns. kissantassut). Etu- ja takaraajojen on oltava kohtuullisesti ja keskenään sopusuhtaisesti kulmautuneet. Päkiät ovat vahvat. 


Etuosan rakenne on oltava oikeanlainen, jotta rotutyypillinen etuliike mahdollistuu. Eturaajat ovat edestä ja sivulta katsottuna suorat ja selvästi rungon alla. Lapa ja olkavarsi ovat pitkiä, keskenään yhtä pitkät ja hyvin kulmautuneita mahdollistaen eturaajan ulottumisen pitkälle eteen liikkeessä ja joustavan askeleen. Lavan kärjet ovat melko lähellä toisiaan ja säkä on erottuva. Kyynärpäät ovat hyvin rungon tukemat, eivät löysät eivätkä ulkonevat. Välikämmenet ovat vahvat, hieman viistot (noin 15 astetta) ja liikkeessä joustavat.

Etuliike on siis pitkä ja ääriasennossa eturaaja ulottuu vähintään kuonon kärkeen asti. Springerin ei kuulu nostaa eturaajaansa ylös, vaan se on ääriasennossakin matalalla lähellä maata. Maahan tullessa välikämmenet joustavat ja näin eturaaja tulee maahan pehmeästi. Tällöinkään ranteiden ei tule taipua voimakkaasti, vaan olla joustavat.

Jotta eturaajalla on aikaa ulottua pitkälle aina lavasta asti, on takaraajan potkun oltava voimakas. Takaraaja suoristuu potkun voimasta ollessaan ääriasennossa ja ääriasennossa päkiät ovat näkyvissä. Springerin taka-askel ulottuu pitkälle taakse niin, että se on suhteessa etuaskeleen pituuteen (koiran liike tasapainossa). Myöskään takaraajan ei tule nousta kovin ylös ääriasennossa vaan sekin on mahdollisimman lähellä maata.

Oikeanlainen takaliike edellyttää oikeanlaista takaosan rakennetta. Takaraajat ovat suorat. Kulmaukset ovat terveet ja kohtuulliset (ei liioitellut, mutta kuitenkin selvät). Reisi on leveä, lihaksikas ja kehittynyt. Polvikulma on selvä ja kauniisti kaareutunut. Polvi ei ole liian ylhäällä ja takaraajan mittasuhteet ovat sopusoinnussa. Säären tulee olla vahva, eikä liian pitkä tai liian lyhyt (yhtä pitkä reiden kanssa). Kintereet ovat matalat ja vahvat, eivät liian korostuneet.
Takaliikkeissä tyypillisimmät virheet lienevät tehoton takapotku sekä takaliikkeiden ahtaus. Nykypäivänä vaikutetaan myös ihannoitavan selvästi takaa ylikulmautuneita yksilöitä ja joissakin tapauksissa on nähtävissä, ettei takaraaja suoristu ääriasennossaan. Tämä sirppikinner on epäterveeksi rakenteeksi katsottava ominaisuus.

Etu- ja takaraajat kohtaavat toisensa hyvin rungon alla eikä niiden tule mennä ristiin eikä rinnan toistensa kanssa. Tasapaino liikkeessä ja koko koiran rakenteessa on nähtävissä valokuvissa kahdesta koiran alle muodostuvasta samankokoisesta tasasivuisesta kolmiosta liikkeen ääriasennossa.  Edestä ja takaa liikkeet ovat yhdensuuntaiset ja takaliikkeet melko leveät.

Pennuilla ja juniori-ikäisillä koirilla on rodussa tyypillistä, että niillä on löysyyttä etuliikkeissä ja ne saattavat "sohia" eturaajoillaan varsin koordinoimattomasti. Totuus kuitenkin on, että usein näistä koirista tulee juuri niitä rotutyypillisesti edestä liikkuvia yksilöitä. Springerillä kovin tiivis/sidottu etuosa ja etuliike ei sen joustavammaksi yleensä muutu koiran kehittyessä vaan päinvastoin. Ulkomuototuomarit tyypillisesti antavatkin etuliikkeiden löysyyden nuorille koirille anteeksi. Nuorillakin koirilla eturaajan pitää kuitenkin ulottua pitkälle, vaikka etuliikkeet eivät olisikaan vielä yhdensuuntaiset. Pituutta askeleeseen ei siis tule iän myötä samaan tapaan kuin koordinointikykyä. Taka-askel on usein jo nuorellakin koiralla varsin hyvin kehittynyt.

Peitsaus eli tasa-astunta hitaassa liikkeessä on hyväksyttävää. Peitsausta näkeekin melko usein näyttelykehissä. Tällöin koira pitäisi saada lähtemään liikkeelle nopeammalla vauhdilla, jolloin se todennäköisesti aloittaa ravin ja vauhtia voidaan tämän jälkeen hiljentää eivätkä koirat yleensä sen jälkeen vaihda ravia peitsaukseen.

Olen myös sitä mieltä, että englanninspringerspanielilla vaikuttaa rakenteen lisäksi sen luonne ja käyttäytyminen siihen, että liikkuuko se edestä rotutyypillisellä tavalla. Koiran ollessa epätyypillisen apaattinen, se tuskin liikkuu sillä energialla, mitä tuon rotutyypillisen liikkeen aikaansaamiseksi tarvitaan.

Spanielirodusta kun on kyse, niin koko kokonaisuuden kruunaa iloisesti heiluva häntä, joka puhuu myös spanielille tyypillisestä luonteesta. On kuitenkin muistettava, että kaikki koirat eivät kehässä juostessaan heiluta häntäänsä ylenpalttisesti eikä se kuitenkaan välittömästi tarkoita, että koiralla ei olisi rotutyypillinen luonne. Hännän tulee kuitenkin olla selkälinjan tasolla eikä missään tapauksessa ala-asentoinen luonteen/käytöksen aiheuttamana.

Kirjoittaja: Sanna Kavén (kopiointi kokonaisuudessaan tai osissa ilman lupaa on kielletty)